keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Dim sum

Ajatus kaulimisesta ja höyryttämisestä tuntui etukäteen uuvuttavalta. Mutta niin kuin yleensäkin käy, se oli ajatuksena paljon vaivalloisempaa kuin varsinaisena toimintana. Ikinä ennen en ollut dim sumia edes syönyt, saati sitten kokannut, joten pitihän se kokeilla. Ja hyvä että kokeilin, näistähän tuli mainioita pikku nyyttejä. Näitä voisi joskus kokeilla tehdä jollain toisellakin täytteellä. Ainoa ongelma on onnettoman pieni höyrysiiviläni. Sain siihen mahtumaan neljä dim sum –palleroa kerralla, ja niinpä höyryttämisessä meni ikuisuus. No, onneksi siinä ei itse tarvitse aktiivisesti tehdä juuri mitään.



Taikina:
15 g kuivahiivaa
2 ½ tl sokeria
3 rkl haaleaa vettä
8 ¼ dl vehnäjauhoja
3 dl haaleaa maitoa
Täyte:
500 g porsaanfileetä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
2 rkl kiinalaista soijakastiketta
2 rkl sokeria
2 tl Maizenaa

Sekoita hiiva ja sokeri haaleaan veteen. Anna seoksen kohota kaksinkertaiseksi. Mittaa toiseen kulhoon jauhot. Lisää joukkoon hiivaseos ja maito vähän kerrallaan. Sekoita taikinaksi. Alusta taikinaa 10 minuuttia ja anna kohota kaksinkertaiseksi, n. 1,5 tuntia.

Leikkaa liha 24 ohueksi viipaleeksi. Lämmitä voi paistinpannulla. Purista sekaan valkosipulinkynnet ja kuullota kullanruskeaksi. Lisää liha, soija ja sokeri ja paista 2 minuuttia. Sekoita maizena vesitilkkaan, lisää suurus pannuun ja anna kastikkeen saostua.

Vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan. Kieritä taikina pötkyläksi ja leikkaa pötkylä 24 osaan. Kauli jokainen osa pyöryläksi, läpimitaltaan n. 10 cm. Nosta taikinalle täytettä ja nipistä taikina tiiviiksi nyytiksi. Anna nyyttien levätä puoli tuntia. Nosta nyytit höyrykattilaan niin, etteivät ne kosketa toisiaan, ja kypsennä voimakkaasti kiehuvan veden päällä 15 minuuttia. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti