sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Amerikalainen omenapiirakka

Vaikka toki huomasin, että reseptissä oli kovin vähän sokeria, en silti oikein ennen maistamista sisäistänyt että sitä oikeasti oli tosi vähän. Ensimmäinen ajatukseni oli, että piirakka on tosi mautonta. Yllättävää sikäli, että jotenkin odotusarvona ”amerikkalainen” mikä tahansa piirakka kuulostaa mielestäni ihan överimakealta. Vaniljakastikkeen kanssa nautittuna se maistui kuitenkin koko ajan vaan paremmalta. Lopputuloksena siis, että ihan hyvää mutta ei kuitenkaan niin hyvää että viitsisi tehdä uudemman kerran samaa.



Pohja:
6 dl vehnäjauhoja
200 g voita (kuutioituna)
1 dl vettä
Täyte:
4 omenaa (esim. Granny Smith)
1 dl sokeria
½ tl kanelia
¼ tl jauhettua muskottipähkinää
Voiteluun:
1 kananmuna

Mittaa kulhoon jauhot ja voi. Nypi seos murusiksi. Lisää vettä vähitellen, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Vaivaa taikinaa hetki, jauhota se kevyesti, kääri kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat kulhoon ohuiksi viipaleiksi. Lisää sokeri, kaneli ja muskottipähkinä. Sekoita.

Jaa taikina kahteen osaan, toinen osa saa olla hiukan suurempi. Kauli pienempi osa piirakkavuoan (26-28 cm) pohjaa hiukan suuremmaksi levyksi ja nosta levy vuokaan. Kaada täyte pohjalle ja tasoita.

Kauli loput taikinasta levyksi ja nosta omenoiden päälle. Purista taikinan reunat tiiviisti yhteen, käännä sisäänpäin ja rypytä haarukalla tai sormin.

Pistele taikinan pintaan haarukalla muutama reikä. Voitele kansi munalla. Paista 175-asteisessa uunissa 50-60 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti