lauantai 14. tammikuuta 2017

Bataatti-grillijuustosalaatti

Grillijuustoa olen kokeillut kerran aikaisemminkin, mutta silloin en tyhmänä kypsentänyt sitä mitenkään eikä se sitten maistunutkaan millekään. Ruskehtavaksi paistettuna siitä tuli tosi hyvää. Ja bataatti ei petä koskaan. Tämä salaatti olisi ollut jo ihan sellaisenaan maistuva ateria, mutta toimi myös nuudeleiden lisukesalaattina.



Ainekset:
650 g bataattia
1 punainen chili
3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
¾ tl suolaa
mustapippuria
1 kurkku
1 ruukku jääsalaattia
70 g rucolaa
1 punasipuli
250 g grillijuustoa
½ dl kurpitsansiemeniä
Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
1 tl sokeria

Kuori ja paloittele bataatit. Hienonna valkosipulinkynnet ja chili. Sekoita chili, valkosipuli, oliiviöljy, suola ja mustapippuri kulhossa. Pyöräytä bataatit mausteseoksessa ja levitä palat leivinpaperoidulle uunipannulle. Kypsennä 225-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.

Revi jääsalaatti ja rucola laakealle vadille. Paloittele kurkku. Viipaloi punasipuli ohuiksi renkaiksi ja levitä ne salaattipedille.

Paahda kurpitsansiemenet kevyesti kuivalla pannulla. Leikkaa grillijuusto n. ½ cm:n kuutioiksi. Paista grillijuustoviipaleet kuivalla pannulla kullanruskeiksi.

Levitä bataatti ja grillijuusto salaattipedille. Ripottele pinnalle kurpitsansiemenet. Sekoita kastikeainekset keskenään ja pirskottele salaatille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti