perjantai 27. tammikuuta 2017

Baklava

Baklavaan ihastuin lopullisesti viime kesän kreikanmatkalla yhdessä pienessä kahvilassa. Ostin kotiin tuliaisina kaupasta valmiiksi pakattuja baklavia. Arvelinkin, että ne eivät ole kovin hyviä, mutta en arvannut että ne ovat todella huonoja. Niinpä oli nyt pakko kokeilla itse baklavan tekemistä. Ja hyvä että kokeilin. Ei tämä ainakaan häviä sille, johon kesällä ihastuin. Mutta miten ihmeessä tän saisi pysymään kasassa? Kun piiraan leikkaa paloiksi, siitä tulee lähinnä murua. Eihän se makua haittaa, mutta näyttäisi paremmalta jos palat olisivat jollain lailla kiinteitä.



Ainekset:
1 paketti (450 g / 12 arkkia) filotaikinaa
100 g voita
2 tl sitruunamehua
250 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
250 g mantelirouhetta
1 dl juoksevaa hunajaa
1 tl kardemummaa
2 dl vettä
2 dl sokeria
pari tippaa appelsiininkukkavettä

Sulata filotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Avaa rulla ja leikkaa taikinapino kahteen osaan. Sulata voi ja lisää joukkoon sitruunamehu. Voitele puolikas taikinalevy kauttaaltaan voilla. Siirrä leivinpaperille uunipellille. Pinoa 12 puolikasta levyä päällekkäin, voitele jokainen levy.

Rouhi pistaasipähkinät. Säästä 1/2 dl koristeluun. Sekoita manteli- ja pistaasipähkinärouheen joukkoon hunaja ja kardemumma. Levitä seos tasaisesti filotaikinalevyjen päälle. Pinoa kanneksi loput puolikkaat filotaikinalevyt, voitele jokainen kauttaaltaan. Nipistä reunat kiinni. Leikkaa veitsellä vinoneliöt päälle, siten että taikina ei rikkoudu.

Paista uunin keskiosassa ensin 175 asteessa 20 min. Alenna lämpö 150 asteeseen. Paista vielä n. 30 min, kunnes taikina on päältä kauniin kullanruskea.

Keitä vedestä ja sokerista siirappi, mausta halutessasi appelsiininkukkavedellä. Valuta siirappi tasaisesti kypsän leivonnaisen päälle. Anna jäähtyä. Ripottele pinnalle hienonnettuja pistaasipähkinöitä. Leikkaa paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti