lauantai 1. lokakuuta 2016

Intialainen leipä

Nämä olivat kerta kaikkiaan ihania. Juuri sellaisia mitä tarjoillaan usein esim. turkkilaisissa ravintoloissa alkupalana. Olosuhteiden pakosta taikina jäi kohoamaan kahdeksaksi tunniksi kahden ja puolen sijaan, mutta ei se ainakaan huonommaksi leipiä tehnyt.



Ainekset:
2 dl maitoa
1 kananmuna
1 dl maustamatonta jogurttia
2 rkl ruokaöljyä
1 tl suolaa
2 tl sokeria
½ tl leivinjauhetta
2 tl kuivahiivaa
7 ½ dl vehnäjauhoja

Mittaa jauhot kulhoon ja lämmitä maito. Vatkaa kananmuna kevyesti toisessa kulhossa ja sekoita siihen huolellisesti jogurtti, öljy, suola, sokeri, leivinjauhe, hiiva ja ½ dl maitoa.

Kaada seos jauhojen päälle ja sekoita. Lisää joukkoon loppu maito vähän kerrallaan ja vaivaa, kunnes taikina on sitkeää ja irtoaa kulhon reunoista. Sivele taikinan pinnalle hieman öljyä, peitä kulho kostealla pyyhkeellä ja anna kohota n. 2 ½ tuntia. Kuumenna uunin grillivastus korkeimmalle lämpötilalle.

Vaivaa taikinaa muutaman minuutin ajan ja jaa se kuuteen osaan. Taputtele osat kostutetuin käsin litteiksi ja venytä ne pisaranmuotoisiksi leiviksi, pituutta 25-30 cm ja leveyttä 12-15 cm. Nosta aina kaksi leipää yhdelle leivinpaperille. Anna leipien kohota 20 minuuttia leivinliinalla peitettyinä.

Sivele leivät nopeasti vedellä. Nosta yksi leivinpaperi kerrallaan uunipellillä uunin yläosaan ja paista leipiä 2-3 minuuttia molemmilta puolilta, kunnes niihin tulee ruskeita läiskiä. Tarjoile lämpiminä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti