sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Mangomajoneesi

Wuhuu! Elämäni ensimmäinen onnistunut majoneesi! Aikaisemmat yritelmät ovat juoksettuneet pahasti, enkä ole vuosikausiin edes yrittänyt. Kaiken a ja o tässä on kuulemma tasalämpöiset ainekset. Varmimmin onnistuu, kun kaikki ainekset ovat oikeasti huoneenlämpöisiä (= otettu lämpenemään jo edellisenä iltana). Kuulemma majoneesin saa onnistumaan myös, jos kaikki ainekset ovat jääkaappikylmiä. Minä käytin huoneenlämpöisiä, ja majoneesin koostumus on juuri sopiva ja makukin erinomainen. Ei kannata yrittää tehdä puolta annosta ainesmäärät puolittamalla, sillä silloin majoneesi ei jostain syystä onnistu vaan juoksettuu heti alkuunsa.



Ainekset:
3 dl öljyä
2 munankeltuaista
1 rkl hunajaomenaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sitruunamehua
4 rkl mangososetta

Ota kananmunat, sinappi, öljy ja etikka edellisenä päivänä pöydälle lämpenemään huoneenlämpöiseksi.

Laita korkeaan ja kapeaan astiaan keltuaiset, sinappi, sitruunamehu, suola ja etikka. Ota sauvasekoitin ja laita se varovasti astian pohjalle. Kaada lopuksi öljy varovasti kulhoon. Käynnistä sauvasekoitin ja anna sen hurista astian pohjalla 15 sekunnin ajan. Ala sitten nostaa sauvasekoitinta varovasti ylöspäin.

Jatka sekoittelua, kunnes majoneesi on valmista. Sekoita sitten varovasti huoneenlämpöinen mangosose joukkoon. Jos majoneesi on liian paksua, voit ohentaa sitä lisäämällä hiukan lämmintä vettä. Laita majoneesi jääkaappiin ainakin tunniksi vetäytymään, jotta maut tasaantuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti